Furtenbach

Georg Furtenbach

Sukua koskevan perimätiedon mukaan suvun kantaisä oli Itävallan keisarin palveluksessa oleva ratsuväen kenraali Georg Furtenbach, joka muutti Ruotsiin vuonna 1656 menetettyään perinnöksi saamansa linnan. Myöhemmin vuonna 1966 löydetyn tiedon mukaan hänen isänsä tai isoisänsä oli tuomittu kuolemaan vuonna 1632 ”vehkeilystä ruotsalaisten kanssa”.

Uutena vuotena 1656 Georg Furtenbach tuli kuningatar Hedvig Eleonoran hoviin käsikirjuriksi. Lähteet eivät kerro kuinka hän sinne tuli tai kuinka hän sai tämän tehtävän, mutta kuningatar saapui Ruotsiin jo v. 1654 ja ensimmäinen Georgen allekirjoittama kirjeluonnos oli päivätty 2. helmikuuta 1656 kuningattaren arkistossa.

Georg Furtenbachin työhistoria

Oli varsin yleistä siihen aikaan, että saksalaisia muutti Ruotsiin ja useat nykyisistä ruotsalaisista suvuista, joilla on saksankielinen sukunimi, tulivat juuri 1600-luvun puolivälissä. Useat saksalaiset valtiot olivat vielä raunioina 30-vuotisen sodan jäljiltä, kun taas Ruotsi tuntui sodassa saatujen voittojen vuoksi tulevaisuuden valtiolta, laajenevalta pohjoisgermaaniselta suurvallalta, joka omisti jo Itämeren eteläpuolella saksalaisten asuttamia alueita. Suuri osa maahanmuuttajista kuului ”älymystöön”. Ruotsissa oli puute kirjoitustaitoisista ihmisistä. Maan omat eteenpäin pyrkivät pojat hakeutuivat joko soturin virkaan tai papistoon. Kehitys toi mukanaan Ruotsin valtion hoidossa ja liiketoimissa kasvavan juristien, sihteerien, notaarien ja kirjurien tarpeen.

Kuningattaren palveluajasta löytyy vain muutamia selviä todisteita Georg Furtenbachin elämästä. Hovinpidosta ja hänen omista asiakirjoistaan on kuitenkin löydetty muutama todiste. Kuningattaren arkistosta on löydetty hänen lähettämiään kirjeitä, joista on selvinnyt mm. lähetyspaikkakunnat ja muutamia päivämääriä. Hovitietojen mukaan hän oli kolmen ensimmäisen vuoden aikana 1656 – 1658 nykytermein ilmaistuna ylimääräisenä kirjurina. Uutena vuotena 1659 hänet otettiin hoviin kamarikirjuriksi vuotuisena palkkanaan 500 hopeataaleria, joka oli siihen aikaan sangen paljon mm. hovisaarnaaja sai 700 taaleria ja kassanhoitaja 450.

Kirjekonsepteista ilmenee, että Georg oli 1656 hovin mukana kuningattaren matkustaessa puolisonsa luo Puolaan. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli myös kuningattaren seurueessa, kun tämä tapasi kuninkaan Göterborgissa. Lisäksi löytyy joukko hänen luonnoksiaan vuosilta 1659 ja 1660 päivättyinä Fredriksborgissa, Cronborgissa ja Göteborgissa aina kuninkaan sairastumiseen ja kuolemaan saakka 30. helmikuuta 1660.

Nuoren maahanmuuttajan alku uudessa maassa oli hyvä. Kuninkaan kuoleman jälkeen tilanne muuttui huonommaksi. Alkuvuonna 1661 yhdistettiin kuninkaan ja kuningattaren hovit. Tämä vähensi hovinpidon kuluja. Myös Georg Furtenbach menetti työpaikkansa. Ajat olivat vaikeita, rahaa oli vähän ja ulkomaalaisen oli, ilman henkilökohtaisia kontakteja, vaikeaa saada työtä. Näin oli myös oman maan kansalaisilla. Tunnettu historioitsija F. F. Carlsson mainitsee: ”Yksinkertainen aatelismies, ei merkitse yhtään mitään, ellei ole rikas”. Ei ole ihmeellistä, että Georg ajatteli silloin jättävänsä Ruotsin ja palaavansa omalle maalleen. Hän ei voinut kuitenkaan toteuttaa tätä, koska hän, kuten hovin muutkin virkailijat eivät olleet saaneet suurinta osaa ansaitsemistaan palkoista. Kuningattaren kamariherra Johan Ekeblad valitti, etteivät he olleet 1 ½ vuoteen saaneet äyriäkään. Näin oli muillakin valtion virkailijoilla. Kaarle X Kustaan sotimisesta aiheutunut valtion velka oli 10,5 milj. taaleria, josta kolmasosa koostui virkamiesten maksamattomista palkoista. Ainoa tapa saada saataviaan oli kirjoittaa kuninkaalle ja alkuvuodesta 1665 Georg jätti pyyntönsä kuningattarelle. Kirjeessään hän ensin kiittää 14.1.1664 saamastaan 350 taalerista sitten hän kertoi syyn ettei ”turkkilaissodan vuoksi” voinut toteuttaa paluutaan kotiseudulleen. Saman vuoden kesänä hän jätti lisävaatimuksensa, tällä kertaa kuningas Kaarle XI:lle. Siinä hän kertoi aikomuksestaan palata kotimaahansa heti palkkansa saatuaan. Kaikki säästöt olivat loppuneet ja lisäksi hän joutui ottamaan velkaa. Nyt hän voisi palata kotiin, koska rauha turkkilaisten kanssa oli solmittu.

Historiatiedot eivät kerro saiko Georg lopulta palkkansa mutta kotimatkakaan toteutunut, vaan hän jäi asumaan Tukholmaan. Hän oli yhteydessä mm. Tukholmassa asuvaan suomalaiseen, Turusta kotoisin olevaan, Elisabeth Henrikin tyttäreeseen, jonka kanssa hän sai pojan vuoden 1665 alussa. Poika kastettiin Ritarisaaren kirkossa (Riddarholmskyrkan), jolloin Tukholman konsistorio selvitti, ettei Georg ollut antanut aviolupausta. Poika kuoli vuonna 1668.

Saman vuoden heinäkuussa Georg sai viran uusrikkaan ruotsalaisen aatelismiehen, paroni Gustaf Mauritz Mannersköldin palveluksessa, joka omisti Näs-nimisen tilan Itägöötanmaalla sekä useita tiloja Suomessa ja Liivinmaalla. Georg oli ratsumestarina Everst Wolmar Wrangelin ratsujoukoissa, koska paronilla piti olla ”homme d’affaires”, joka hoitaisi hänen liikeasiansa kotona hänen ollessaan rykmentin mukana. Tämän tehtäviin kuului mm. käydä kaikilla Mannersköldin tiluksilla.

Georgelle alkoi liikkuva elämä. Saman vuoden elokuussa hän jo matkusti Näsin kartanoon ja heti samana vuonna hän purjehti Liivinmaalle, josta palasi syksyllä Tukholmaan. Seuraavana vuonna hän taas matkusti Näsiin ja sieltä Suomeen, josta hän palasi talvella Tukholmaan kiertäen pitkän maantiematkan Pohjanlahden ympäri.

Georg ei näy saaneen palkkaa, vaan hänelle maksettiin kuluja kolme riikintaaleria viikossa: kamaria, petiä, puita ja ruokaa, valoa ja pyykkiä varten kuten myös matkakulut, jotka hän peri kartanoista. Tämän vuoksi hän ei voinut selvitä veloistaan, joihin joutui työttömänä ollessaan. Huhtikuussa 1666 pohjoisen esikaupungin oikeusistuin tuomitsi maksamaan 104 taaleria silkkikauppias Hans Braasille puvun kankaita koskevasta velkakirjasta. Seuraavana vuonna hän teki vielä pari matkaa ilman palkkaa. Mannersköld oli epävakaa, äänekäs mies ja lisäksi ahne. Kun hän meni Bremenin sotaan 1665 hän lahjoitti 10 tukaattia Åtvidan kirkolle, ja kun hän palasi terveenä takaisin, hän vastusti moista. Kun pappi sitten vastusti, tämä ratsumestari ajoi pappilan ohi humalaisalkojen kanssa, joilla hän rikkoi ikkunat.

Tällaisen herran palveluksessa olo ei aikaa myöten kannattanut. 8. marraskuuta 1667 Georg jätti paikkansa. Tällaisena vaikeana aikana työpaikan jättäminen oli mahdollista vain, koska hän sai työn rikkaan liikemiehen Wellam von Campenin palveluksessa. Loppuvuoden Georg asui erään Nils Anderson Öhrnin luona, jota kutsuttiin ”talonkokiksi”. Tämä asui Opwachtaren korttelissa Tukholman Malmskillnadsgatanin varrella ja oli meidän aikaamme vastaavana pensionaatin omistajana.

Syksyllä 1669 Georg nosti kanteen Mannersköldiä vastaan saadakseen palkkansa. 21. joulukuuta Mannersköld tuomittiin maksamaan 206 taaleria. Oikeus oli puolittanut Georgen vaatimuksen, jolloin ei hän eikä Mannersköld olleet tyytyväisiä. Molemmat vetivät asian korkeimpaan oikeuteen Tukholmassa. Siellä Mannersköld yritti mustata kaikin tavoin entistä palvelijaansa, mutta Georgen asiamies Öhrn puolusti häntä ja sanoi mm: ”Ei ole tullut ilmi, että Furtenbach olisi joku, joka ilmestyy huomaamattomuudesta tai joka olisi ollut korkeampi kuin hänen asemansa vaati. Hän ei palvellut Mannersköldin luona minään kenkäpoikana, eikä hänellä ollut siihen tarvettakaan, sillä hän oli kuninkaallinen kirjuri, mistä virasta hän oli luopunut vapaaehtoisesti ja täten hän kärsi sunnattoman vahingon.”.

Odottaessaan tuomioistuimen päätöstä ansaittujen rahojensa takasinsaamiseksi, Georg asui vielä Nils Öhrnin luona, vaikka ei kyennytkään maksamaan siitä. Näytti siltä, että heistä oli tullut hyvät ystävät. Toukokuussa 1669, summan suuruudesta johtuen, Öhrn otti hoitaakseen Furtenbachin vaatimuksen Mannersköldiä vastaan. Eräässä tällaisessa käsittelyssä oli Georgen omakätinen allekirjoitus ja Furtenbach suvun sinettivaakuna.

1673 oli prosessi Mannersköldiä vastaan edennyt Svean hovioikeuteen asti. Se aika oli erikoisen vaikeaa. Karl XI:n reduktio oli alkanut, syntyi nälänhätä. Vuoden 1675 keskellä asetettiin noituuskomissio ja elokuussa johtivat vaikeudet sotaan Tanskan kanssa.

Georgelle tämä sota tuli avuksi ja hän sai helpotusta ahdinkoonsa. Helmikuussa 1675 oli Mannersköld menehtynyt kaksintaistelussa Narvassa. Samalla poistui toivo saada rahoja kuolinpesältä, joten Georgen oli etsittävä parempi työnantaja, kuin von Campen oli ollut. Elokuussa hän pääsi sihteeriksi Marsalkka vapaaherra Fabian von Fersenille, joka oli juuri palannut Suomesta. Tämä ohitti kenraali kuvernöörinä Tukholman matkalla Skooneen ja asettui johtamaan lääniä tanskalaisten hyökätessä.

Georgen Skoonen aika oli tapahtumarikas ja täynnä jännittäviä kokemuksia. Komento sihteeriksi sisälsi myös johtajuuden marsalkan pienessä kansliassa, jossa oli lisäksi pappi, kirjoittaja, parturi-lääkäri ja kaksi trumpetinsoittajaa. Sihteerin palkkio oli 66 riikintaaleria kuukaudessa, kun toiset saivat vain 20. Sihteerin piti vastata ja kuitata Marsalkan suuri ennakko sotamenoihin.

Kanslian henkilökunta joutui Lundin taistelussa joulukuussa v. 1676 tanskalaisten vangiksi. Seuraavana vuonna, kun von Fersen apulaisineen olivat saarretussa Malmössä, joutui kanslia jälleen vaaravyöhykkeeseen. Juhannuksen aikaan yritti tanskalaiset valloittaa kaupungin ja kahden päivän aikana taisteltiin mies miestä vastaan muureilla. Koska varuskunta oli pieni, piti asukkaidenkin osallistua puolustukseen, sekä aseelliset että aseettomat, mm. heitellen kiviä valleilta.

Ilmeisesti esi-isämme hoiti hyvin tehtävänsä, koska 27. heinäkuuta 1677 hän sai Rönnebergan leirillä Karl XI:n allekirjoittaman valtakirjan kuninkaallisen Notarius Publicuksen virkaan. Nyt hän voisi toimia Tukholmassa tai Göteborgissa. Fabian von Fersen kuoli syksyllä samana vuotena ja Georg palasi Tukholmaan keväällä 1678.

Notarius Publicus -virka oli, koska kirjoitustaito ei ollut yleinen, liiketoimintaa ja muuta yleistä kirjoittamista. Kiinteään taksaan kuuluvien virallisten kirjoitusten lisäksi hän sai myös kuulustella valalla todistajia vaikka ei saanutkaan muuten puuttua oikeudentoimintaan.

Georgen ensimmäiset virkavuodet eivät olleet helppoja. Varsinkin kun valtion koko ruokahuolto ja raha-asiat olivat pilalla sodan vuoksi. Valtion kamarikollegio valitti, että ei voinut saada tarvikkeita edes kruunun maatiloilta. Georgella oli tarve saada ensin käteistä rahaa voidakseen aloittaa työnsä. Kuten oli tapana, hän yritti saada palkkojaan ulos. Myöhemmin hän esitti vaatimuksensa myös von Campenin kuolinpesälle.

Esi-isämme oli kaiketi energinen ja sitkeä mies. Hän koki useita ja vaikeita vastoinkäymisiä, joista kuitenkin selvisi. Hän oli kieltämättä älykäs. Hänen kirjurintekstinsä olivat sisällöltään selkeitä ja asiallisia. Välillä pilkahtaa myös tietty ironinen huumori, mikä on tunnusomaista älykkyydelle ilman mahtipontisuutta. Hänen virkatodistuksensa olivat hyviä, kun ei ota huomioon Gustaf Mannersköldin ilmoitusta asiasta, millä tuskin on todistusarvoa.

Notarius publicus –virassaan hän oli pakotettu tiukkaan työmoraaliin, mutta jo se, että hän sai tämän viran, osoittaa luultavasti, että hän oli yleisesti kunnioitettu mies.

V. 1958 jälkeen on löydetty kaksi tapausta, jotka koskevat Georg Furtenbachin tointa Tukholman saksalaisessa seurakunnassa. Ensimmäinen tapahtui v. 1687::

”25. toukokuuta 1687 olen minä, allekirjoittanut kuninkaallinen notaari saksalaisessa kirkossa valittanut saksalaisen kanttoriherran Johan Stockmannin puolesta, että hänen ikkunoitaan on särjetty. Tekijänä Herra DeMolière. Sen vuoksi otin herrat Frantz Lohmanin ja Hiondrich von der Lindtin nousemaan saksalaisen koulun Herra kanttorin asuntoon toteamaan ikkunoiden tilan ja todistamaan siitä. Havaitsimme siellä, että keittiön kaksi ikkunaa, jotka sijaitsevat herra de Molieren taloa vastapäätä, olivat keskeltä sisään lyötyjä. Lyijy oli rikki ja lasinpalat olivat ruuduista ikkunankarmien sisällä.

Herra Stockman kertoi sen tapahtuneen aamulla klo 5 ja 6 välillä ja sellaisella melulla, että hän riensi kauhistuneena keittiöön kysyen, kuka voisi tehdä näin? Kunniallinen mies lyö kunniallisen miehen ikkunan rikki. Oli se Moliere lyönyt kangella ikkunoita useita kertoja käyttäen monta rumaa sanaa, ilman pienintäkään syytä.”

Kerroin ja vakuutan
Actum Stockholm ut surpa
Georg Furtenbach
notar. publ. regius

Kuten nähdään ei siihenkään aikaan ollut kovin rauhallista Tukholmassa.

Toinen tapaus on Georgen anomus saksalaisen seurakunnan korkea-arvoisille johtokunnan jäsenille, jossa hän pyytää palkankorotusta. Hän sai työstään 20 riikintaaleria itselleen ja kaksi kirjoittajalle. Syynä palkankorotuspyyntöön oli se, että seurakunta oli teettänyt paljon enemmän töitä, kuin oli sovittu ja lisäksi hänet oli pakotettu olemaan läsnä useissa pitkäkestoisissa johtokunnan kokouksissa oman työnsä lisäksi kesäkuussa 1701, vuotta ennen hänen kuolemaansa. Anomus hylättiin ilman selitystä. Ehkä johtokunta päätteli, että oli aika hankkia uusi työntekijä tälle paikalle.

Georg Furtenbachin perhe ja koti

Georg vihittiin 6. helmikuuta 1679 Elisabeth Gabrielintytär Öhrnin kanssa ja samalla kastettiin heidän vanhin poikansa Johan Jürgen. Ei ole selvinnyt vielä kenen tytär Elisabeth oli, mutta sukunimi antaa olettaa, että hän oli sukua Nils Andersson Öhrnille, jonka luona Georg asui. Georg oli silloin 50-vuotias, vaimo oli ilmeisesti paljon nuorempi, koska heidän nuorin lapsensa syntyi vasta 15 vuotta myöhemmin.

Rauhan solmimisen jälkeen alkoivat taas elinkeinoelämänkin olot vakiintua. Kaarle XI:n talouspolitiikka joudutti sitä mm. perheen kasvun myötä:

Kuninkaan häitä vietettiin vuonna 1680. Samoihin aikoihin oli myös kuningattaren kruunaus ja kruunuprinssin Kaarle XII:n syntymä ja kastejuhla, joita kaikkia juhlittiin mm. paraatein. Samana vuonna syntyi Furtenbachin pariskunnan toinen lapsi, poika Samuel, joka tosin kuoli vain 14 päivän ikäisenä. Seuraavana vuonna syntyi Gideon. Hänen kastejuhlistaan kirjoitettiin: lokakuun 14. päivänä 1683 kastettiin herra Georg Furtenbachin ja vaimonsa Elisabeth Öhrnin lapsi Gideon. Kummeina olivat Johan Herman Winecher, herra kenraali Cunitius ja mestari Rosseau, herra Ehrenstrålesin rouva, herra komissaari Petter Simons (hänet oli merkitty ”säätyläiseksi”, joka asui vanhassakaupungissa ja oli ilmeisesti jonkun ulkomaisen kauppahuoneen jäsen) sekä naimaton Maria Häuber. Korkea-arvoinen kirkkoherra maisteri Jonas Arnell suoritti itse kasteen.

Tästä voimme päätellä, että perhe oli hyvin kunnianarvoinen. Tuttavapiiristä valituista kummeista voidaan sanoa mm. että Johan Herman Wijnecker, joka oli ollut myös Samuelin kummina, oli syntynyt Saksassa vuonna 1624 ja tullut Ruotsiin kuningatar Hedvig Eleonoran kamreeriksi. Hän, kuten Furtenbachkin, oli jättänyt toimensa hovissa ja oli menestyvä silkkitavarakauppias, joka aateloitiin myöhemmin nimellä Lagerstierna.

David Cunitius oli generalauditör, siis korkein Ruotsin armeijan oikeustoimen haltija Liivinmaalla. Monsieur Rosseau oli kotoisin Ranskasta. Mestari Ehrenstrålin vaimo, syntyjään Emerentia Bauman Wismarista. Vieläpä komisario Petter Simonsin vaimo ja neiti Maria Häuber olivat nimistä päätellen kotoisin ulkomailta. Pieni Gideon kuitenkin kuoli jo seuraavana vuonna. Hänet haudattiin 29. joulukuuta.

Vaikka seuraavat vuodet olivat katovuosia ja Tukholmassa jälleenrakentamisesta johtuen varsin epävakaita, Georgen asema kuitenkin vakiintui. Tuli määräys, ettei ollut lupa rakentaa taloja rakennuskollegion tietämättä joten Georg sai Notarius Publicuksena (julkisena notaarina) runsaasti töitä. Hänen allekirjoittamiaan papereita on löytynyt useissa eri selvityksissä. Georg Furtenbach teetti kauniin sinetin tekstillä ”Non omnipus una” ”Ei kaikille samanaikaisesti”, tarkoittaen notaarin aseman jäävittömyyttä.

Näihin aikoihin oli Georgella jo varaa kustantaa 31. toukokuuta 1686 kuolleelle anopilleen ”kunniallinen” hautaus, josta on ote kirkonkirjoissa: ”Notarius Publicus Georg Furtenbach hautasi autuaan anoppinsa kirkon hautausmaalle. Kirkon jumalanpalveluksessa soi kaksi soittoa kaikin kelloin, saarnatuoli, alttari ja neljä senkkiä peitettyinä, arkku ja halli kaksi kertaa, maksu 40,-”

Valitettavasti vanhan isoäidin nimeä ei ilmoitettu, siitä olisi voitu todeta Elisabethin oma perhetausta. Seuraavana vuonna syntyi neljäs poika Carl, josta Ruotsin ja Suomen sukulaiset polveutuvat. Vanhempien oletettu ikä oli 57 ja 33 vuotta. Tästä kastetilaisuudesta on löytynyt seuraava ote: ”18. helmikuuta kastettiin notaari Jörgen Furtenbachin ja vaimonsa Elisabeth Gabrielintytär Öhrnin lapsi Carl. Kummeiksi oli kutsuttu assessori David von Kunitz, komissaari Hindrik Bedingin vaimo, komissaari herra Lorentz Üppendorff, pormestari Hälsingborista herra Bengt Langh, kylpylaitoksen mestari Hans Heissig. Kirkkoherra itse kastoi sakastissa”.

Edellisen kastejuhlan kummeista oli von Kunitz tälläkin kertaa kutsuttu kummiksi. Muista kummeista voidaan todeta heidän olleen maahanmuuttaneita saksalaisia. Pormestari Langh oli syntynyt Pommerissa. Georg oli tutustunut häneen Tanskaa vastaan käydyssä sodassa, jossa Langh oli ollut kenttämuonituksen hoitaja ja heillä oli ollut monta kertaa yhteisiä tehtäviä. Kylpylaitoksen mestarin tehtävistä Hans Hessig päätyi myöhemmin aikansa ”ensimmäiseksi kaupunginlääkäriksi”.

Myöhemmin tuli enemmän tietoa kaupungin tapahtumista. Tärkeimmät syyt olivat Kaarle XI:n kirjoitukset, joiden tehtävänä oli saada enemmän verorahoja. Vuonna 1687 tulivat palvelijat verotettaviksi. Furtenbachin perheellä oli piika Annika 1687, Brita 1688, Margareta 1691 ja Karin 1700. Vaihtuvuus oli suurta jo siihen aikaa. 1689 kaupungin talot piti numeroida verojen keruun helpottamiseksi. Silloin Furtenbachin perhe asui vuokralla Götgatanin talossa, jonka Georg myöhemmin osti omakseen.

On huomattu, että 1690-luvun alussa on sattunut useita tapauksia, jotka liittyvät Georg Furtenbachiin. Hän oli luottamushenkilönä erilaisissa tehtävissä. Vuonna 1693 hän kirjoitti omasta asiastaan rakennuskollegiolle: ” Jalo, kunnioitettu, korkea ja arvostettu, viisas lakimies ja ymmärtäväinen, hyvä herra ja mies, herra pormestari ja raati, rakennuskollegion ja oikeuden toimivat, korkeasti osaavat jäsenet. Högbergsgatanin tilanne on sellainen, ettei siellä ole yleisiä katuja ja sieltä on tie Fateburgjärveen suljettu. Siellä on inspehtoori Lars Smithin lesken ja kirjakauppias Swartenin talo, jonka avaimen vain Smithin leski omistaa, joten jos – sen jumala armossaan estäköön – tulisi tulipalo, olisin vedettömänä suuressa vaarassa, koska tämä kuja on kaupungin, pyytäisin kollegiota alamaisesti, että se avattaisiin tai että minä saisin luvan, kuten Smithin leskikin, pitää avainta ja vapaan kulun järveen, kun sitä tarvitaan tai käytön Svartenin talon kaivoon. Hänen vaimonsa ja poikansa sallisivat sen ja koska taloni seinä on palokunnan talossa, jonka viime vuonna annoin korjata tukeilla, on se kastumisen vuoksi mädäntynyt, joten kamarissa kaikki homehtuu ja siinä kasvaa monta erilaista matoa. Siksi pyydän alamaisesti, että siihen pitää asentaa kattoränni ja että seinäni jotenkin korjataan. Samalla muistutan kadun kivipinnasta, josta jo pari vuotta sitten ilmoitin.”

Kollegion alamaisin ja kuuliaisin palvelija, Georg Furtenbach
Kuvassa 9 Georg Furtenbachin talo oli Södermalmin Wästergötland-korttelin numerossa 71, pojanpojan Johan Fredrikin talo oli Ala-Norrmalmilla kortteli Loet Drönninggatanin ja Kardvansmakarengatanin kulmassa, tässä numerolla 10. Kartta vv. 1732 – 1733.

1690-luvun loppupuoli oli Tukholmassa hyvin vaikeaa aikaa. Yleinen katovuosi toi laumoittain kerjäläisiä kaupunkiin sekä maalta että Suomesta. Ruotsissakaan ei ollut ruokaa ja heitä kuoli runsaasti nälkään ennen kuin kevätjäät sulivat ja ruuantuonti voitiin aloittaa. Tältä ajalta ei ole paljonkaan tietoa vanhasta Furtenbachista. Vuonna 1700 hän osti kuitenkin vuokratalonsa, jossa asui. Tästä talosta ei ole paljoakaan tiedossa. Manttaalitiedoissa on kuitenkin joitakin asioita ja kirjallisuudesta löytyy sen aikaiseen yleiseen södermalmilaiseen taloon liittyvää tietoa, mikä aika selkeästi kertoo ensimmäisestä Furtenbachkodista Tukholmassa.

Talo sijaitsi Götgatanin pohjoispuolella, keskellä Hökenskujaa ja Svartenskujaa. Kuvassa 9 se on kartassa numerolla 71. Se oli purettu jo 1720-luvulla.

Sijainti Söderin vanhan pääkadun varrella oli hyvä, Skanssintullin ja Slussenin välillä. Lähellä olivat keskikaupunki, Marian kirkko ja Södermalmin torin kaupunginvahti, mikä oli tärkeää näinä meluisina aikoina.

Söderin sen aikaiset yleiset talot olivat, kuten v. 1670 sinne saapunut matkustaja kertoo matkatessaan Görgatanilla Skanssintullista Slussseniin: ”Ensin saavutaan Södramalmiin, joka sijaitsee vuorten kivien keskellä. Siellä on sangen pieniä taloja, puusta rakennettuja.

Kreivitär Ebba Brahen Malmgård, kuten muutama muukin kivitalo, sijaitsivat tämän kadun varrella. Suuremmat palatsimaiset kartanot, kuten van der Nootin palatsi ja Jacob Momman ”Malmgård” olivat sopivan etäällä meluisesta Götgatanista.

Manttaali-ilmoituksessa vuosilta 1711 ja 1721 kerrottiin noihin vaatimattomiin puutaloihin kuuluvan Furtenbachtalon huoneluku: ”Yksi huone uunilla oli vierailijoita varten ja heidän vaimojaan varten ja toisia huoneita, joissa oli uuni, ei voitu nähdä, koska ne olivat suljettuja, ja vuoden 1721 manttaalikirjoituksessa, että silloin siellä asui neljä perhekuntaa, yhteensä neljä miestä ja viisi naista, siis talossa oli vähintään neljä huonetta. Samanlainen ja silloin yleinen talon malli on kuvassa 10.

Perheen elämästä tältä ajalta ei ole paljoa kerrottavaa. Lapset kasvoivat ja saivat tietenkin opetusta mikäli isän varat sen sallivat. Marian ”lastenkoululla”, joka sijaitsi kirkon vieressä tai Södermalmin ”pedagogialla”, kuten sitä kutsuttiin, ei ollut paras maine. Koulusta kerrotaan, että sinne otettiin oppiin ”erityisesti katulapsia ja kurittomia poikia”. Samalta ajalta peräisin olevissa kertomuksissa myös valitetaan tilannetta. Siksi ei ole yllättävää, että ne, joilla oli varaa, pitivät lapsensa muualla.

Vuonna 1700, jolloin alkoi suuri Pohjansota oli perheen tilanne seuraava:

Vanhin poika Johan, 21-vuotias, oli lopettanut jo koulun ja oli kirjurina, ehkä tarkoituksenaan valmistua jatkamaan isänsä työtä. Toinen poika Carl oli 13-vuotias. Häntä opetettiin todennäköisesti yksityisesti, koska hänen koulunkäynnistään Tukholmassa ei ole mainintaa. Lisäksi perheessä oli 5 – 7 –vuotias ”pikkusisko”. Marian seurakunnan kastekirjat puuttuvat vuosilta 1971 – 1714. Se että kyseessä oli tyttö, tuli ilmi hänen hautauksensa yhteydessä.

Georgen kuoleman jälkeisestä perheen kohtalosta ei ole paljoakaan tietoa. 17-vuotias Carl matkusti v. 1704 Härnösandiin jatkaakseen kouluaan. Veljeksistä vanhin Johan Jörgen eli vain 28-vuotiaaksi eikä ehtinyt perustaa perhettä. Hänen hautajaisistaan on merkintä Mariamagdalenan kirkonkirjasta vuodelta 1708. ”

”20.2. kamarikirjoittaja Johan Furtenbach (haudattu), kirkkomaalle eli omaan hautaansa, siis perhehautaan. Paareista, parhaasta katoksesta ja yhdestä soitosta maksettu 25,- Rd b:o.”

Parin vuoden kulutta koko perhe oli lähellä menehtyä. Ruotsiin tuli loppukesästä 1710 tappava paiserutto erään liiviläisen mukana, joka oli paennut voittoisia venäläisiä Itämeren yli. Epidemia raivosi Tukholmassa ja levisi nopeasti vaatien liki 20000 kuolonuhria, lähes kolmasosan kaupungin asukkaista. Pahiten kärsineisiin alueisiin kuului Marian alue, 2125 kuollutta. Kirkonkirjoissa on merkintä Furtenbach-perheen ainoan tyttären hautauksesta 21. syyskuuta ja 12. marraskuuta seurasi hänen äitinsä. Koko perheestä oli jäljellä vain Carl, joka vältti ruton olemalla kaukaisessa Härnösandissa.