Alexander Julius Furtenbach
Alexander Julius s. 17.12.1813 on nuoremman Tukholman haaran ja Suomen haaran kantaisä. Hän on neljännen polven jälkeläinen Georg Furtenbachista (Georg s. 1630 -> Carl s. 1687 -> Johan Fredrik s. 1730 -> Carl Fredrik s. 1766 -> Alexander Julius s. 1813). Alexander kastettiin jo seuraavana päivänä syntymästään Carlgårdin suuressa salissa. Kasteen suoritti kirkkoherra Nils Ström ja todistajina toimi pitäjän muut papit komminister Per Erik Högström rouvineen ja varapastori Carl J. Fjellström. Kummeiksi oli kutsuttu maamittari Per Klingberg, leskirouva Sara Greta Anzenius, isän serkku Carl Olof Furtenbach ja muuan ”demoiselle” Westermark.
Suurin osa Alexander Juliuksen lapsuudesta ja nuoruudesta kuului Lappmarkissa. Hän oli vain neljävuotias kun perhe muutti Arvidsjauriin. Ainoa tieto, joka löytyi, oli että hän ja vanhempi veljensä Daniel Joachim saivat opetusta kirjoituksessa ja laskennossa isän käräjäkirjuri Wideltä. Pojat olivat luonteeltaan hyvin erilaisia, vanhempi pojista halusi hoitaa taloa ja poroja mutta nuorempi kaipasi ulos avaraan maailmaan.
Eräänä perjantai-iltana elokuun lopulla 1830 oli 17-vuotias Alexander kadonnut eikä kukaan tiennyt minne. Vanhempien tullessa seuraavana päivänä Arvidsjaurin kirkonkylästä, pelästyivät he, mutta pian jo rauhoittuivat, kun ymmärsivät, että ”pakolainen” ei ole päässyt kauas. Siihen aikaan lähti Arvidsjaurista vain kaksi tietä, toinen Skellefteåhon ja toinen Piteåhon. Todennäköisesti hän oli valinnut jälkimmäisen tien löytääkseen toimentulon itselleen. Saadakseen karkurin muihin ajatuksiin, lähetti isä Carl Fredrik hänelle kirjeen poropaimenen, lappalaistyttö Indgrid Matintyttären mukana ja pyysi häntä heti palaamaan kotiin. Varmuuden vuoksi lähetettiin pari ohjavaa kirjettä Alexanderin sisarpuolelle, Carl Georgelle ja ”leskipormestarittarelle” pyynnöin, että he auttaisivat karkuria ”parempiin ajatuksiin”. Jotta matkasta saatiin suurempi hyöty, pyydettiin tyttöä toimittamaan myös pari muuta asiaa. Hänen piti tilata eräs tietty Öhlund kirjoitusapulaiseksi käräjäoikeuteen ”seuraavan Anderssinmessun aikana”. Lisäksi hänen piti ostaa muutamia pikku asioita Piteåsta kotiin tuotavaksi, kuten ”leikattua kirjepaperia” ja isälle seljateetä. Äidille olisi ollut tervetullutta yksi tai pari paunaa hyvää kahvia ja valkeata sokeria”. Kirje päättyi ystävälliseen tervehdykseen isältä ja surullisilta sisaruksilta” lisänä P.S. Äidiltä: ”Julius, Julius, tule pian kotiin lohduttamaan murheellista äitiä” A. S. F-ch.
Kirjeen loppuosa oli ilmeisesti vaikuttanut, koska kadonnut poika palasi heti kotiin. Hän ei kuitenkaan viipynyt pitkään vaan jo kesällä v. 1833 lähti taas. Lähteet eivät kerro minne, ilmeisesti kauas, koska isä sanoi ajatelleensa peräänkuuluttaa hänet aviiseissa, mutta luopui ajatuksesta, koska se ei olisi ollut hänelle kunniaksi. Leski pormestaritar sai kuitenkin selville hänen matkansa, mikä ei suinkaan suuntautunut Piteåhon, missä Aleaxander Julius oli aikaisemmin ollut, vaan sisar tapasi velipuolensa ”pitkällä Sörlandskin matkalla”, josta sisar palasi kotiin elokuun lopulla. Ehkä Alexander Juliuksen tavoitteena oli päästä Skellefteåhon, sillä hän lähetti sieltä isälleen 29. syyskuuta kirjeen. Kirje saapui 29. lokakuuta Fjällbonäsiin – posti ei kulkenut nopeasti silloinkaan. Vastauksessaan Carl Fredrik painotti omaa ja Anna Sofian suurta iloa pojan löytymisestä ja kertoi toivovansa, että he tapaisivat markkinoilla Skellefteåssa 5. joulukuuta. Ilmeisesti tämä oli viimeinen tapaaminen isän ja pojan välillä. Carl Fredrik kuoli 8. kesäkuuta, jolloinka Alexander Julius oli jättänyt jo kokonaan Arvidsjaurin.
Hän muutti v. 1838 Piteån kaupunkiin, jossa hän liittyi äitinsä ja nuorempien sisarien seuraan. Hän saapui sinne Arjeplogista, mutta välillä olevana aikana hän oli vieraillut Degerforsissa tervehtimässä siellä asuvia kahta naimisssa olevaa sisartaan. Vierailun ajalta löytyy pari pientä kopioitua akvarellia kuvaten Degerforsin tehdästa ja herraskartanoa. Akvarellit olivat signeerattu ”kop. A. J. F”. Nämä akvarellit sai kuuliaislahjaksi perheeltään Saefströmmin tyttärentytär Signe Bergström (omaa sukua Frånberg).
Vuoden kuluttua saavuttuan Piteåhon sai Alexander Julius kirjanpitäjän paikan Långvikin lasitehtaalla. Siellä oli inspehtorina Israel Lindfors, hyttimestarina Henric Norling, seitsemän lasinpuhaltajaa, yksi sulattaja ja kolme päivämiestä. Hänen äitinsä ja nuorin sisarensa saapuivat myös Långvikiin. He hoitiva Alexanderin kotia kunnes tämä meni 18. syyskuuta 1842 naimisiin 23-vuotiaan Maria Christina Fjellströmin kanssa. Hän oli erään lasinpuhaltajan tytär.
Nuori pari muutti vuodeksi Jörniin v. 1842. Tämän jälkeen he asettuivat Moröhön, Skellefteån maaseurakuntaan. Tarkempaa tietoa heidän siellä olostaan ei ole. Pari todistusta löytyy tuolta ajalta. Ensimmäisessä häntä kutsutaan ”entinen varanimismies” ja toisessa ”käräjäkirjuri”. Hänen sukuhistoriassa kulkee traditiona, että hän olisi ollut nimismies, mutta oli joutunut lopettamaan tämän tehtävän, kun ei ollut ottanut hevosia ”kuninkaan ajoon”. Syyksi tähän tottelemattomuuteen oli ollut hänen myötätuntonsa ajurivaatimuksiin raskautettuja maanviljelijöiltä kohtaan. On vaikea sanoa miten asia oli, mutta hän oli kuitenkin ollut jonain päivänä nimismiestehtävissä, josta todistaa äsken mainittu todistus, jonka oli allekirjoittanut W. Nordlander 1847 Skellefteåssa. Ainakaan yhtään kuningasta ei liikkunut Skellefteåssa ennen kuin Karl XV ohitti seudun v. 1858 pohjoisella matkallaan, jolloin Alexander Julius oli jo kauan sitten saanut toisen toimen.
V. 1846 hän oli sisäänkirjoittautunut ylimääräisenä tullivahtimestarina Skellefteån tullikamarissa. Alussa tämä toimi ei ollut edes jokavuotinen vaan Alexander Julius työskenteli samanaikaisesti maanmittausmiehenä J. O. Widestedtillä Skellefteåssa. Hän avusti siellä kirjoitustöissä ja myös kartanjäljentäjänä. Hänen todistuksena kertoi hänen toimineen ”asianmukaisen tarkkana ja moitteettomana”. Sitä ei ole vaikea uskoa, kun oli tutustunut hänen pienii akvarelleihin.
Hänet kiinnitettiin kokoaikaisesti tullikamariin Umeåhon v. 1850. Skellefteåsta hänen erotodistuksessaan luki ”raitis ja kunnollinen”. Umeåssa hän toimi vain viisi vuotta, jonka jälkeen hän pyysi siirron Sundsvallin tullikamariin. Siellä asui myös hänen veljensä Carl Erik perheineen. Molemmat perheet tuntuivat pitäneen yhteyttä toisiinsa sangen ahkerasti. He toimivat mm. säännöllisesti kummeina lapsiensa kastetilaisuuksissa.
Viimeiset vuotensa vietti Alexander Julius pienellä Sundsvallin alaisena toimivan tulliaseman Vivstan telakalla. Siellä hän asui vuodesta 1862 kesäkuuhun 1873, jolloin hän ja vaimonsa Maria Christina kuolivat.
Heidän kuoltuaan muuttivat heidän lapsensa pois kotoaan. Kaksi vanhinta poikaa Carl ja Albert olivat jo aikaisemmin jättäneet kodin. Seuraavat kolme poikaa 22-vuotias Emil (Fredrik Emil Alexander) ja 19-vuotiaat kaksoset Alfred ja Algot lähtivät eri suuntiin. Kotiin jäi vain 16-vuotias tytär Selma, jonka isänveli Carl Erik otti huostaansa. He matkustivat perheineen Umeåhon.
Alexander Juliuksen lapset:
Anna Helena Furtenbach
Sisaruksista vanhin, Anna Helena, joka sai nimensä isän- ja äidinäitien mukaan kastetilaisuudessa Morössä 11. joulukuuta 1843, näyttää jääneen asumaan Sundsvalliin. Hänen on ilmoitettu muuttaneen Vivstan telakalle, Timrån seurakuntaan 22-vuotiaana 1865. Isänäidin kuoleman jälkeisessä perunkirjoituksessa kerrotaan 2. syyskuuta 1878, että hän asui ulkomailla. Ilmeisesti myös hän, kuten useat sisaruksensa, oli muuttanut Suomeen. Myöhemmin hän palasi takaisin kotiseudulleen ja vaikutti usean vuoden ajan kansakoulun opettajana Skönvikissä.
Carl Georg Furtenbach
Pojista vanhin, Carl Georg, oli syntynyt Skellefteåssa 5. joulukuuta 1846. Isä näyttää toivoneen, että poika tekisi myrskyisten nuoruusvuosiensa jälkeen samanlaisen hiljaisen ja rauhallisen elämänmatkan valtion palveluksessa, kuten hänkin. Nuori Carl kirjoittautui ylimääräiseksi tullivahtimestariksi Sundsvalliin 1. kesäkuuta 1867. Parin vuoden kuluttua vuonna 1869 hän siirtyikin jo postinkantajaksi Sundvallin postikonttoriin. Vanhempien kuoltua hän jätti vakaan elämän ja lähti seikkailemaan. Ensimmäinen matka suuntautui Suomeen, mihin hän muutti heinäkuussa 1873. Siitä ei tullut pitkäkestoinen, sillä jo 3. marraskuuta saman vuonna hän oli kirjanpitäjänä Tukholmassa asuen osoitteessa Klara Västrä Kyrkogatan 11. Tässä toimessa oli vaikeaa saada tuloja, joten pian hän jo kouluttautuikin kenkätyöntekijäksi ja myöhemmin kengänleikkaajaksi. Tällä alalla hän työskenteli parilla eri tehtailijalla 1870-luvun lopulla ja 1883 hän oli C.A. Danielssonin tunnetussa kenkätehtaassa osoitteessa Ladugårdslandstorg 2 (Nykyisin Östermalmstorg). Vuoden 1890 alkupuolella hän siirtyi Wilhelm Beckerin palvelukseen.
Carl Georgen elämässä tärkein asia oli laulu ja musiikki. Hänestä tuli pian kuuluisa kabareetaiteilija ja hänet kutsuttiin esiintymään niin kotijuhliin kuin myös ulkoilmanäytäntöihin. Vuosien kuluessa hän ilahdutti suurta määrää tukholmalaisia ja teki myös kiertueita maaseudulle.
Carl Georg avioitui vuonna 1884 Augusta Sofia Nilsdotter-Sjöströmin kanssa. He saivat yhdeksän lasta. Aikaa myöten tuli perheen elättäminen raskaaksi ja vuonna 1903 Augusta Sofia sairastui parantumattomasti. Parin vuoden päästä hän kuoli ja pian myös Carl Georg menehtyi. Carlin kuolemasta oli lehdessä ystävällinen kirjoitus, jossa pyydettiin lukijoita avustamaan keräyksellä jälkeenjääneitä. Vanhempien traaginen varhainen kuolema aiheutti lapsille vaikean ajanjakson. Myöhemmin lapset kuitenkin menestyivät ja muodostavat lapsineen ja lapsenlapsineen lukuisan ”nuoremman tukholmalaishaaran”, suvun toiseksi suurimman haaran.
Albert Furtenbach
Alexander Juliuksen toinen poika, Albert oli myös syntynyt vanhempien Skellefteån aikana. Hänkin jätti kotinsa ennen vanhempien kuolemaa ja näyttää saaneen ensiksi paikan Sundsvallissa, ilmeisesti jossakin laivanvarustamossa. Pian hän lähti merille, ei tullakseen merimieheksi, vaan voidakseen jatkaa opintojaan ja valmistua ”clerkiksi”. Sellaisena hän työskenteli myöhemmin Bordeauxissa ja parin vuoden aikana 1880-luvulla Ostendessa. Ajat olivat kuitenkin huonot ja syyskuussa 1884 hän otti paikan norjalaisessa laivassa, joka meni Viipuriin lastaamaan lautatavaraa. Sieltä hän etsi veljensä Emilin ja Alfredin, jotka siihen aikaan olivat asettuneet Suomeen. Hän jäi heidän pyynnöstään maihin ja asui Emilin luona Ruokolahdella talven yli. Albert ei saanut laivurin paikkaa, joten hän lähti kesällä merille tällä kertaa Cardiffiin Englantiin. Siellä hän sai taas varustamotyötä kuolemaansa asti 25. toukokuuta 1892. Sitä emme tiedä oliko hän naimisissa, mutta rintaperillisiä häneltä ei jäänyt.
Emil Furtenbach
Fredrik Emil Aleksander, joka oli neljänneksi vanhin lapsista, oli syntynyt 31.7. 1851 Uumajassa. Emil matkusti vajaan kuukauden kuluttua vanhempiensa kuolemasta Vaasaan. Siellä hän avioitui Karolina Augusta (Lina) Birlingin kanssa. Muutaman vuoden kuluttua he muuttivat Ruotsiin, jossa vanhin tytär Kristina syntyi vuonna 1878. Kun isän äiti kuoli, oli Emil lautatarhan esimiehenä Finnklippanin sahalla Luulajan ulkopuolella. Lopullisesti hän muutti Suomeen vuonna 1880, ensin Pohjanmaalle Pörtomiin, jossa hän toimi lautatarhan isännöitsijänä. Muutaman vuoden kuluttua hän sai tilanhoitajan toimen parissa kartanossa Ruokolahden pitäjässä. Omistaja oli suomalainen insinööri Gustav Törnudd, joka oli hänen vaimonsa Linan serkku. Insinööri oli enimmäkseen työmatkoilla Bakussa Venäjällä. Emil asusti perheineen siellä kunnes ostivat vuonna 1920 vanhimman tyttären Edit Blomqvistin kanssa Vesiniemen kartanon Puumalasta. Emil oli monitaitoinen mies. Kuten vanhin veljensä, hänkin oli hyvin musikaalinen ja hänellä oli kaunis lauluääni. Hänen ensimmäinen vaimonsa Lina, jonka kanssa hänellä oli yhdeksän lasta, kuoli syöpään vuonna 1907. Pari vuotta myöhemmin hän avioitui Alma Ritzin kanssa, joka oli maakuntakirjurin tytär Vilppulasta. Alma kuoli myöskin ennen Emiliä, joka eli 82 vuotiaaksi. Emilin lapsista vain kolme sai kasvaa aikuisiksi, muut seitsemän kuolivat nuorena.
Alfred Furtenbach
Veljeksistä neljänneksi vanhin Alfred lähti merille 19-vuotiaana, samana syksynä kun vanhemmat kuolivat. Pian hän kuitenkin ”rantautui” Suomeen ja asui ensin Kymissä. Siellä hän perusti perheen vaimonsa Vilhelmiina Siljanderin kanssa, joka oli kotoisin Orimattilasta. Perhe muutti Kotkaan v. 1880, jossa Alfred toimi ensin työnjohtajana Enso Gutzeitissa. Hän kuitenkin menetti työpaikkansa ja oli ”pakotettu” elättämään perhettään työskentelemällä lautatarhassa. Hän kävi usein tapaamassa Emil-veljeään Vesiniemessä. He olivat hyvin erilaisia herroja, vain yhdessä asiassa he näyttivät läheistä sukulaisuuttaan. Molemmat olivat yhtä riidanhaluisia ja heidän tapaamisensa päätyi aina riitaan, jossa kumpikaan ei antanut periksi. Seuraavana kesänä tavatessaan he taas syleilivät toisiaan. Kuten veljensä, kerrottiin Alfredinkin olleen lahjakas ja miellyttävä. Vanhoilla päivillään hänestä tuli lämmin uskovainen ja hän vietti paljon aikaa lukien rakasta Raamattuaan.
Näistä kahdesta veljeksestä Emilistä ja Alfredista on muodostunut suomalainen sukuhaara, mikä erityisesti on naisten osalta lukuisa.
Algot Furtenbach
Nuorin veljeksistä, Alfredin kaksoisveli Algot, lähti Emilin kanssa Vaasaan vuonna 1873. Hänestä ei kuitenkaan löydy tietoa kirkonkirjoista. Ainoa häntä koskeva tieto on löytynyt manttaalikirjoista vuodelta 1876, jossa kerrotaan hänen olleen ”kauppakirjanpitäjänä ilman tointa” ja seuraavana vuonna 8. joulukuuta hän otti taas muuttotodistuksen Suomeen. Isänäidin vuonna 1878 Ruotsissa tehdyssä perunkirjoituksessa lukee ainoastaan, että hän on ulkomailla.
Selma Furtenbach
Nuorin sisar, Selma, joka oli vanhempien kuollessa vain 16-vuoden ikäinen, pääsi setänsä Carl Erikin huostaan. Selma seurasi hänen perhettään Sundsvallista Uumajaan syksyllä 1873. Parin vuoden päästä hän palasi takaisin Timråhon, jossa sitten asui koko elämänsä ajan. Hän avioitui vuonna 1889 Pietarsaaresta kotoisin olevan Oskar Timgrenin kanssa. Leipuri Timgren piti kauan suomen kansalaisuuden, mutta ensimmäisen maailmansodan vaikeina aikoina hän anoi ruotsin kansalaisuuden ja sai sen. Selma kuoli vuonna 1936 ja hänen puolisonsa seuraavana vuonna.